Osaamiseen
Tiedonhallintaan
Kehittämiseen

Koulutusuutiset

22.01.2010: Työsuojeluvaltuutettu verkottuu


Vuoden alussa käynnistyi marras-joulukuussa valittujen työsuojeluvaltuutettujen kaksivuotinen toimikausi. Työsuojeluvaltuutettujen ja -asiamiesten tiedonhankinnan, verkottumisen ja kouluttautumisen tueksi on samalla perustettu uusi verkkoyhteisöpalvelu Työsuojeluvaltuutettu.fi.

Työsuojeluvaltuutettu toimii työntekijöiden edustajana työsuojelun yhteistoiminnassa. Hänen tulee tuntea omaa työpaikkaansa koskevat työsuojelusäädökset, muut määräykset sekä vaara- ja kuormitustekijät. Työsuojeluvaltuutettu osallistuu työsuojelun toimintaohjelman valmisteluun, työsuojelutarkastuksiin ja -tutkimuksiin, tapaturmien tutkintaan sekä kehityshankkeisiin. Hän voi myös ilmoittaa havaitsemistaan puutteista ja epäkohdista työnjohdolle ja työsuojelupäällikölle sekä tarvittaessa keskeyttää työnteon, mikäli se uhkaa työntekijän turvallisuutta tai terveyttä.

Työsuojeluasiamies taas on tietyn toimialueen, kuten yksikön tai ammattiryhmän, henkilöstön valitsema edustaja. Hän osallistuu toimialuettaan koskevien työsuojeluasioiden käsittelyyn ja toteutukseen.

Tehtäviensä hoitamiseen työsuojeluvaltuutetut ja -asiamiehet tarvitsevat tietoa, osaamista ja työkaluja. Uusi verkkoyhteisöpalvelu työsuojeluvaltuutettu.fi on suunniteltu heidän päivittäisen työnsä tueksi. Tiedon lisäksi palvelu tarjoaa työkalut vapaaseen keskusteluun eri työpaikkojen kollegojen välillä. Siellä voi myös esittää kysymyksiä ja saada vastauksia niin alan ammattilaisilta kuin toisilta työsuojeluvaltuutetuiltakin. Halutessaan käyttäjät voivat laajentaa ja ylläpitää omaa osaamistaan opetusmultimedioiden ja lakiseurannan avulla.

 

 Työsuojeluvaltuutettu.fi tarjoaa:

* riippumattoman kanavan mielipiteiden vaihtoon
* kysymyksiä ja vastauksia muilta työsuojeluvaltuutetuilta ja
asiantuntijoilta
* vertailutietoa työpaikan turvallisuuskulttuureista
* opettavaisia ja hauskojakin turvallisuusvideoita
* ajatuksia ja faktaa turvallisuusblogissa
* päivittäin ajankohtaisia uutisia aihealueelta
* visuaalisia opetusmultimedioita mm. lainsäädännöstä, vaara- ja
kuormitustekijöistä, ensiavusta, suojautumisesta ja työhyvinvoinnista
* työpaikalla nähtävänä pidettävän lainsäädännön ajantasaisena ja
muutosten seurannan


Työsuojeluvaltuutetun tehtävät ja oikeudet:

* saada tehtävään riittävä koulutus
* edustaa työntekijöitä työsuojeluun liittyvissä asioissa
* saada tietoja työoloista, muutoksista, yhtiön toiminnasta ja
suunnitelmista
* keskeyttää työntekijän terveyttä tai turvallisuutta uhkaava työnteko
* pyytää tarvittaessa työsuojelutarkastus työpaikalle
* saada tietoja tehdyistä ylitöistä
* tehdä esityksiä työympäristön parantamiseksi
* osallistua ja saada tietoja työpaikan työsuojeluun liittyvistä
arvioinneista, tutkimuksista ja tarkastuksista
* osallistua niihin kokouksiin, jotka käsittelevät työsuojeluasioita
* osallistua työpaikan työsuojelun toimintaohjelman laatimiseen ja
työsuojeluyhteistoiminnan kehittämiseen työntekijöiden
hyvinvoinnin edistämiseksi
* saada vapautusta työtehtävistä työsuojeluvaltuutetun tehtävien hoitoon
* saada tarvittavat työtilat ja työvälineet esim. tiedonhakuun ja
viestintään.

 

Tutustu:

»  Työsuojeluvaltuutettu.fi



«Takaisin

Bookmark and Share

Koulutusuutiset

Blogi

Vastaatko? - sekin on osa... Nykyinen Aina tavoitettavissa -kulttuuri tuntuu välillä nakertavan omalta osaltaan...
Marko Vuorinen, 3T Ratkaisut Oy

(1 kommentti)
» Lue lisää

Uutuus

 Työsuojelupäällikkölisenssi
- Helpotusta ja tehoa työhösi vain 39 €/hlö/kk.
Tutustu myös maksuttomiin Työsuojelupäällikkö.fi palveluihin

© 2009
3T Ratkaisut Oy | Kumitehtaankatu 5 | 04260 Kerava | 010 2310 340 | 3t@3tratkaisut.fi | etunimi.sukunimi@3tratkaisut.fi